Kouluvalinnat

Kouluvalintaa tehtäessä on hyvä huomioida, että paluusuunnitelmat saattavat muuttua. Tilapäinen ulkomailla asuminen muuttuukin pysyväksi tai pysyvä ulkomailla oleskelu tilapäiseksi. Kouluvalinnat ulkomailla kannattaakin tehdä huolella, jotta koulupolun luonteva jatkumo on mahdollinen.

Koululla on koko perheen arjen ja hyvinvoinnin kannalta suuri merkitys. Se määrittää päivärytmin ja vuoden kierron lomineen. Koulussa solmitaan ja ylläpidetään valtaosaa ystävyyssuhteista sekä opitaan asioita ja taitoja, jotka on opetussuunnitelmassa arvioitu keskeisiksi. Tutkimusten mukaan koululla on suuri rooli lasten ja nuorten identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentumisessa.

Kouluvalinnalla on myös iso merkitys lapsen akateemisen ajattelun kannalta. Kouluvalinnat ulkomailla kytkeytyvät

nuorten tulevaisuudensuunnitelmiin, ylioppilastutkinnon myötä erityisesti jatko-opintomahdollisuuksiin. Siksi kouluvalinta kannattaa tehdä huolella.

Suomalaiseen lähikouluperiaatteeseen tottuneet perheet voivat olla ymmällään kouluvalintojen keskellä. Asuinpaikasta riippuen vaihtoehtoja saattaa olla useita – tai ainoastaan yksi. Huoltajan työnantaja tai perheen budjetti voivat myös määrittää kouluvalinnat ulkomailla. Monessa maassa koulut ovat maksullisia, joskus jopa paikalliset valtion ylläpitämät koulut.

Kunta on Suomessa velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille lapsille perusopetusta. Lapsen oikeus käydä suomalaista peruskoulua katkeaa ulkomailla oleskelun ajaksi.

Muistilista kouluikäisen kanssa muuttamiseen

  • Ole hyvissä ajoin ennen muuttoa yhteydessä rehtoriin, jotta opiskeluun liittyvät asiat voidaan käydä yhdessä läpi. Jos kotimaahan palaamisen ajankohta on tiedossa, voitte myös sopia paluun jälkeisestä opiskelusta.
  • Koulun tulee antaa oppilaalle erotodistus, jos koulusta erotaan kokonaan. Ero voi olla määräaikainen, jos opetuksen järjestäjä hyväksyy sen. Jos koulusta erotaan kokonaan, oppilaan tulee Suomeen palattuaan hakea uudestaan perusopetukseen.
  • Koulusta voi olla mahdollista saada englanninkielinen käännös todistuksesta, tähän ei kuitenkaan ole velvoitetta. Huolehti itse todistusten käännättämisestä, jos ulkomainen koulu edellyttää virallisia käännöksiä suomalaisista todistuksista.
  • Hanki ennen muuttoa lapsen koulun tai kunnan paikallinen opetussuunnitelma, josta näkyy eri oppiaineille asetetut tavoitteet ja sisällöt. Erityisen toivottavaa tämä on silloin, kun oppilas aloittaa ulkomailla toimivassa suomalaisessa peruskoulussa.
  • Selvitä lapsen suomalaisen koulun mahdolliset toiveet opiskeltavista aineista ennen lähtöä. Jos asutte ulkomailla osan lapsen yläkouluvuosista, ota yhteyttä koulun opinto-ohjaajaan ja selvitä, miten huolehditaan siitä, että kaikki päättötodistusta varten tarvittavat kurssit tulevat suoritettua.
  • Harkitse muuttoa erityisen tarkkaan, jos lapsesi on siirtymässä/siirtynyt 9. luokalle! Suomalaisen päättötodistuksen suorittaminen on mahdollista (esimerkiksi Etäkoulu Kulkuri), mutta haasteellista. Ulkomaisellakin todistuksella voi pyrkiä lukioon ja muihin toisen asteen oppilaitoksiin, mutta riittääkö lapsen kielitaito vieraalla kielellä opiskeluun.
  • Selvitä tulevan asuinpaikkakunnan kouluvaihtoehdot

Erilaisia kouluvaihtoehtoja

Paikallinen koulu

Paikallisista kouluista saa tietoa alueen kouluviranomaisilta ja/tai koulun verkkosivuilta. Joissakin tapauksissa suurlähetystöt voivat auttaa tiedonhankinnassa. On tärkeää, että huoltajat ottavat tarkoin selvää paikallisen koulun opetuksen käytänteistä kuten lapsen luokka-asteen määrittelystä ja siihen liittyvistä testeistä, mahdollisuuksista saada tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin jne. Koulujen käytänteet saattavat poiketa hyvinkin paljon siitä, mihin lapsi kotimaassaan on tottunut.

Kansainvälinen koulu

Kansainvälisissä kouluissa on käytössä erilaisia opetussuunnitelmia. Käytössä voi olla tietyn maan (esim. Britannia, Yhdysvallat) kansallinen opetussuunnitelma tai siihen perustuva, räätälöity opetussuunnitelma tai koulu noudattaa kansainvälistä opetussuunnitelmaa (esimerkiksi International Baccalaureate (IB) tai European Baccalaureate (EB).

Isoimmat ja innovatiivisimmat koulut tarjoavat useampia opetussuunnitelmavaihtoehtoja tai mahdollisuuden valita ja yhdistää kahden opetussuunnitelman hyödyt. Eri opetussuunnitelmiin perehtyessä kannattaa tutustua myös kurssitarjontaan, oppimistavoitteisiin ja koulun koesysteemeihin.

Etäkoulu/etäopiskelu

Kotiopetus on vaihtoehto, kun koulu ei esimerkiksi kielimuurin, maan epävakaiden olosuhteiden tai opetuksen tason vuoksi tule kysymykseen. Suomen perusopetuksen yhteisiä oppimääriä voi suorittaa verkko-opintoina mm. Etäkoulu Kulkurissa. Kulkurissa on myös mahdollista opiskella yksittäisten Suomen perusopetuksen mukaisten oppiaineiden kursseja paikallisen tai kansainvälisen koulun ohella.

Osallistuminen edellyttää toimivia verkkoyhteyksiä.

Eurooppa-koulut

Eurooppa-koulut ovat EU:n jäsenvaltioiden yhteisesti hallinnoimia kouluja, jotka on tarkoitettu lähinnä EU-virkailijoiden lapsille. Koulut ovat sijaintimaissaan osa julkista koulutusjärjestelmää.

Eurooppa-kouluilla on yhtenäinen, kaikissa kouluissa käytössä oleva opetussuunnitelma, joka poikkeaa EU-maiden kansallisista opetussuunnitelmista. Eurooppa-koulujen opetussuunnitelmassa eri kielet ja erityisesti äidinkieli ovat merkittävässä roolissa.

Suomalainen peruskoulu maailmalla

Ulkomailla toimivissa suomalaisissa peruskouluissa annetaan suomenkielistä perusopetusta suomalaisen opetussuunnitelman mukaisesti tilapäisesti ulkomailla asuville oppivelvollisille Suomen kansalaisille. Kouluissa on lukukausimaksut. Ulkomailla toimivien suomalaisten peruskoulujen mahdollisuudet ottaa oppilaita saattavat olla rajallisia.

Suomalaisia peruskouluja on maailmalla vain kuusi: Aurinkorannikolla, Brysselissä, Moskovassa, Pietarissa, Tallinnassa ja Tartossa.

Peruskoulun oppilaan opiskelu ulkomailla (Opetushallitus)

Perhe maailmalla -blogi: Muutto kouluikäisen kanssa

Kouluvalinnat: Saija Benjamin: Kouluvalinnan merkitykset lapselle ja nuorelle
Kansainvälisten koulujen opetussuunnitelmat: Tiina Niemi: Ulkomaisen koulun valinnassa opetussuunnitelma ratkaisee
Etäopiskelu Etäkoulu Kulkurissa: Minna Myllymäki: Perhe maailmalla – etäopiskelu vaihtoehtona