Uusi sosiaalinen verkosto

Muutto ulkomaille tarkoittaa uuden sosiaalisen verkoston rakentamista. Muuttoa suunnitteleville painotetaan usein verkostoitumisen tärkeyttä, aktiivisuutta, ennakkoluulottomuutta ja harrastustoimintaan mukaan menemistä.

Uuteen maahan muuttava joutuu tekemään töitä sosiaalisen ympäristönsä rakentamisen eteen. Se voi tuntua työläältä varsinkin alussa. Ihmisillä on myös erilainen sosiaalisen liittymisen tarve.

Itsekseen viihtyvällä tai ujommalla ihmisellä ei välttämättä ole suurta tarvetta tutustua heti alkuun uusiin ihmisiin, kun taas ulospäinsuuntautunut henkilö haluaisi tutustua heti mahdollisimman moneen.

Perheenjäsenillä tai parisuhteen osapuolilla voi olla hyvin erilaisia tarpeita sosialisoinnille. Tilanteen epätasapainoa voi lisätä, jos ulkomaille on muutettu parisuhteen toisen osapuolen työn vuoksi. Mukana muuttavan puolison täytyy luoda verkostot ja päivien sisällöt tyhjästä, kun toiselle päivän täyttävät työ ja työpaikan kautta tulevat sosiaaliset suhteet.

Ovi uuteen kulttuuriin

Jokaiselle meistä on tärkeää positiiviseen ryhmään kuuluminen. Se antaa tärkeitä arjen tukipilareita: toivon ja onnen tunteita.

Aina ystävyyssuhteet eivät synny hetkessä eikä yhteenkuuluvuuden tunnetta synny heti. Ystävyyssuhteet eivät synny pakottamalla, vaikka sille olisi tarvetta. Joskus ulkomaille muutto tuo mukanaan yksinäisyyden ja irrallisuuden tunteita.

Uusien suhteiden luomiselle kannattaa antaa mahdollisuus, koska ne ovat ovi uuteen kulttuuriin. Kannattaa hakeutua aktiivisesti muiden seuraan avoimella asenteella, pohtia omia toiveita ja sopeutua tarjolla olevien ihmissuhteiden syvyyteen.

Jo ennen ulkomaille muuttoa voi tutustua sosiaalisessa mediassa paikallisiin ryhmiin ja expat-verkostoihin ja kysyä neuvoa kohdemaassa asuvilta. Myös ystäväpalvelujen kautta voi tutustua paikallisiin tai muihin suomalaisiin. Jollekulle mielekästä elämänsisältöä voi olla aktiivinen kotiäitirooli ja sen tuomat sosiaaliset suhteet, toiselle taas vapaaehtoistoiminta, harrastukset tai vaikka etäopinnot, jotka tuovat kontaktia ulkomaailmaan.

Tärkeintä on löytää jotain ihan omaa ja merkityksellistä tekemistä. Toisten seuraan etsiytyminen on palkitsevaa, vaikka se ei alussa tuntuisikaan helpolta.

Lisätietoja ulkosuomalaisverkostoista

Suomi-Seuran kautta voit löytää yhteyden maailmalla oleviin ulkosuomalaisyhteisöihin.
Maailmalla olevat Suomi-koulut

Perhe maailmalla -blogi: Sosiaalinen verkosto uudessa asuinmaassa

Kysy asiantuntijalta 8.4.2021: Kriisit ja vaikeat tilanteet ulkomailla
Kysy asiantuntijalta 20.5.2021: Ulkosuomalaisen yksinäisyys
Salla Korteniemi: Ryhmään kuuluminen arjen tukipilarina
Salla Korteniemi: Ystävystyminen ulkomailla