Paluussa on kaksi ainutlaatuista piirrettä: palaajan idealisoitu näkemys kotimaasta ja itsestäänselvyys-ajattelu. Koti-ikävän hetkellä omasta kotimaasta on ehkä muistettu vain parhaat puolet. Kotimaa on saattanut saada idealisoituja piirteitä, jossa vaikeuksia ei ole. Paluu saattaa tuntua itsestäänselvyydeltä, paluulta vanhaan tuttuun. Haasteisiin ei osata välttämättä varautua. Ihmissuhteet voivat vaatia paljonkin työtä, niitä kuvataan usein paluumuuton vaikeimmaksi osaksi.
Paluu voi myös tarkoittaa aivan uutta tilannetta kotimaassa. Jos tukikohtaa ei ole Suomeen jäänyt, edessä on asunnon etsiminen. Paluu voi myös tarkoittaa asettumista muualle kuin lähtöpaikkakunnalle; mahdollisesti myös uutta työtä. Etenkin tällaisissa tapauksissa paluuta kannattaa alkaa mahdollisuuksien mukaan pohjustaa jo hyvissä ajoin.
Paluusokki
Paluumuuttajat kokevat helposti kotimaahansa palattuaan vierauden ja ulkopuolisuuden tunteita; puhutaan jopa paluusokista. Paluusokki on kokemuksena kulttuurisokin kaltainen: molemmissa on kyse muutoksesta ja uuteen ympäristöön sopeutumisesta. Paluusokki voi kuitenkin olla odottamaton ja sen vuoksi jopa kulttuurishokkia voimakkaampi kokemus.
Paluun jälkeisen innon laantuessa voi alkaa pohtia, tätäkö tämä onkin. Paluusokkiin voi liittyä jopa fyysisiä oireita, esimerkiksi uupumusta ja uniongelmia. Tieto siitä, että tämä on normaalia ja ohimenevää, helpottaa omaa oloa.
Ulkomaille muutettaessa koettu vieraus on odotettua, kotimaahan palatessa näitä tunteita ei oleteta tulevan. Tämä voi olla hämmentävää. Yksilö odottaa tuntevansa kuuluvansa kotimaahansa. Sitä pidetään ainoana paikkana, jonne kuuluminen nähdään itsestäänselvyytenä. (Storti 2001a, 16.)
Paluun jälkeen joutuu arvioimaan ja rakentamaan identiteettiään taas uudestaan. Herää kysymys, kuka minä olen tässä uudessa vanhassa ympäristössä. On sovitettava yhteen uusi ja vanha elämä, uudet ja vanhat arvot, uusi ja vanha kokemusmaailma. Vanhan ja uuden kulttuurin välille syntyy ns. kolmas kulttuuri, jossa on elementtejä molemmista. Palaajalle muodostuu uusi kulttuurinen identiteetti.
Paluumuuttoon kuuluu aina surutyö, joka on sopeutumisen kannalta välttämätön vaihe. Sille on hyvä antaa tilaa ja aikaa. Perheenjäsenten pitää hyväksyä, että jokaisella on oma tapansa käsitellä muutosta ja surua. Erityisen huomion surutyö vaatii jos paluu on ollut yllättävä, eikä siihen sen vuoksi ole ehditty valmistautua. (Tikka 2004, 87.)
Perhe maailmalla -blogi: Paluun haasteita
Elina Uusitalo: Ulkosuomalainen kulttuurien välissä
Elina Välimäki: Paluumuuton ilot ja itkut